Joulun taikaa

No tietysti mun oli pakko käydä pesulla kuulema Joulun kunniaksi, täytyy myöntää, että tästä hommasta mää en sitten tykkää laisinkaan, en tippaakaan.

Onneksi sitten sain katsella luontofilmejä, vaikka siellä mää näin kyllä semmosen isosilmäisen kauhistuksen, et oikein todella säikähdin, murisin sille varotukseksi, niin ei se onneksi uskaltanut lennähtää meille sisälle....emäntä sanoi et se oli pöllö!

                                

Mää sitten tykkään Joulusta,
kun silloin on niin paljon hyviä tuoksuja ilmassa, saa ihania herkkuja ja touhutaan kaikki yhdessä! Mun mielestä lahjojen jakoa piti odottaa ihan liian kauan, kyllä mää huomauttelin et en enää jaksa odottaa, lopulta onneksi mä sitten sain luvan alkaa katsomaan mitä se joulupukki on mulle tuonut.
 Ja olin kyllä tosi iloinen lahjoista, sain maukkaan luun ja sitten uuden lelun, se on hassuääninen lelu! Kyllä mää olen todellakin ollut kiltti, kun sain niin hienoja lahjoa.

Joulukiireitä

Joulu lähestyy ja olen kyllä monta kertaa kuullut kun tontut siellä oven takana rapistelee. Mää ainaski olen ollut tosi kilttinä, emäntäkin kehuu mua aina kuinka kiltti mää olen ja kun meillä oli vieraskin niin mää käyttäydyin tosi hienosti - juu Miira-vieraamme sanoikin että ompa Reeta rauhallinen koira.

Nyt tänään mää olen paketoinut noita lahjoja, kun mää haluun antaa joillekin mun parhaille kavereille lahjoja - näin sovittiin emännän kans, et jouluna on kiva muistaa ystäviä. Enää on vain kolme yötä jouluaattoon ja sitten minäkin kuulema saan paketteja : ))) Jännää!!!

Vieraisilla maalla

Käytiin automatkalla. Ihan ensin mää luulin, et nyt mennään varmaan mökille, kun autoa pakattiin yhdellä jos toisellakin kassilla. Mutta kyllähän mää heti huomasin, et suunta oli eri, kuin mökille mentäessä. Enimmäkseen mää nukuin matkan, mutta sitten kun katselin maisemia  valpastuin ja huomasin minne ollaan menossa.

Osku ja Retu olivat heti siinä ulkona häkissä ja tietysti ilahtuivat kun näkivät minut. Siinä samassa päätin, että nyt kyllä annan satikutia Retulle, joka on mua niin paljon isompi (ainakin sata kertaa isompi) ja luulee että mää alkaisin sen kans jollekin, ehei mieluummin Osku, vaikka nyt juuri mua ei kamalasti kiinnosta pojat silleen. Osku nyt on niin herrasmies, että meillähän on silleen ihan jees tuo yhdes olo.

Sitä mää en arvannut et me jäädään sinne yötäkin ja se nukkumisjärjestely oli kyllä hankala, kun siellä pesä ei ollut kovinkaan iso, mää en meinannut mahtua siihen millään, kuitenkin oli pakko mennä emännän viereen, ettei Osku vaan vie mun paikkaa emännän vierellä. Pitihän mun suuttua Oskulle kerran, kun  se meni liian lähelle mun yksityisaluettani. Onneksi Osku uskoo minua. Ja kyllähän mää näytin sille Retulle taivaanmerkit tällä käyntikerralla, emäntää alkoi ihan hirvittää, sanoi että nyt näkyy oikea terrieri minussa. Onneksi se Retu ei käynyt siellä talon sisällä  kun pari kertaa koko aikana, silloinkin meillä meni heti napit vastakkain heti....tulee haistelemaan ja tunkeutuu mun läheisyyteen, sitähän mää en voi sietää silloin kun sitä en siedä. No, ehkä kun se Retu siitä varttuu aikuisemmaksi niin voihan olla et meistä vielä kaveritkin tulee, aika näyttää.

Tänään mentiin Pikkaralaan lenkille isolla porukalla. Aluksi taas Moona rupesi mua komentelemaan niin et minun täytyi ihan suuttua sille - jotenkin se ehkä pikkuhiljaa alkaa tajuamaan, et ei ole kiva kun ottaa mua niskasta kiinni. Sanoin Moonalle, et mää en ala sua jos vielä rettuutat. Nyt se Moona uskoi mua ja sittenhän meillä oli hauskaa. Toi frisbee on aika hyvä juttu Moonalle, kun se saa sen kans ekaksi vähä purkaa energiaansa niin sitten ollaan enemmän samalla tasolla ja mun rakastamat kilpajuoksuleikit alkaa sujumaan tosi mukavasti.

Vähä mää olen onnellinen kun tuli tuota lunta, lumi on niin kiva tassun alla ja siinä on kiva kieriskellä ja ei tule liian kuuma ja mikä mukavinta sitä on kiva syödä. Nyt kun tää lumi pysyisi maassa niin se olisi kyllä hieno juttu.

Pimeää, märkää...

Kyllä tää on sitten kummaa, kun sitä luntakaan ei saada - kohta on joulukuu miten se joulupukkikaan pääsee porolla tulemaan, jos ei lunta saada. Minä en kyllä oikein tuosta märästä tykkää - liekkö siitä johtuvaa että tahtoo joskus kutittaa varpaanvälejä, vaikka ruokavalioni on jo täysin vakiintunut ja  sitten vaan yht äkkiä tulee tarvi jyrsiä varpaanväliä. Siitä sitten saa kuulla semmosta motkotusta, ettei sitä millään jaksaisi kuunnella.

Mutta täytyy sanoa, että ihan vajaassa kahdes päivässä tulipunainen  varpaiden väli rauhoittui, kun laitettiin bacibactia ja tommonen hieno side jalkaan, se ei ollut edes tympee homma. Ja minusta toi side oli kyl aika hieno, värisävy oli sama kuin mun "hiuspompulankin", tyylikäs sitä pitää olla - ehdottomasti!

Tänään sitten pääsin taas kunnon lenkille metsään. Siellä se sielu lepää!
Mitäpä tässä muuta kuin joulua odottelemaan.

...ja se lumi suli

Marraskuu siis lähti käyntiin märkänä, pimeänä ja liukkaana. Kaikki lumi on sulanut, se minua on kyllä harmittanut. Kurapukua on joutunut taas käyttämään, tai no ei se mua kyllä yhtään haittaa, se on ihan ok.
Olen aika paljon käynyt Pilpasuon luontopolulla lenkillä, se on kyllä aika nasta paikka, sen reissun jälkeen uni maittaa.
Joskus minusta tuntuu että noi ihmiset ei tajuu, että kaikella on rajansa. Yks päivä olin käynyt Pilpasuolla lenkillä ja niin makoisesti nukutti, eiköhän emäntä alkanut laittaa vaatetta päälle että lenkille.

Ei kait se auttanut kun lähteä. Moona tulikin meitä vastaan ja me mentiin lenkille yhdessä. Olihan se kiva, mutta kun sitten tultiin kotiin niin eiköhän alettu pesuhommiin, oikein kunnolla. Sen jälkeen mää nukuinkin melkein puolitoista vuorokautta. Minun onneksi satoi vettä sen verran paljon, että sain tarvittavan lepo- ja palautumispäivän viettää rauhassa.

Tänään me käytiin Pikkaralassa lenkillä jälleen Moonan kanssa. Tässä kuvassa näette mitä mää tarkoitan kun toi Moona - pentu kun vielä on - on aina mun niskassa kiinni, se mua kyl ärsyttää ja sitten se vielä koittaa komentaa mua - kyllä mää olen koittanut sitä opettaa koirantavoille, mutta on se kuulkaas joskus aika raskasta!

Täytyy kyllä myöntää, että kyl mää Moonasta tykkään tosi paljon ja aina on kiva nähdä. Onneksi me ollaan nyt nähty aika paljon. Ja minusta tuntuu, että Moona kuitenkin kuuntelee minua, mutta se kun ei muista aina kovin kauaa. Onneksi nuo ihmiset on älynny vähä puuttua asiaan, niin se rauhoittaa tilannetta.

Ja niin ensilumi tuli

Wau, oli siis niin mahtavaa kun oli lunta satanut - ihan noin vain yön aikana. Olihan se kiva yllätys, kun perjantaiaamuna menin postin hakuun niin maa oli valkeana. Tätä mää olen odottanut ja tästä haaveillut kesän kuumina päivinä - joskin niitä ei niin kovinkaan montaa ollut - mutta siltikin!

Päivänhän kruunasi tietysti se, että Moona tuli hakemaan mua lenkille ja me saatiin viiletellä taas ihan tosissaan, lumi vaan pöllysi tassujen alla. Mää muuten luulen, että toi Moona fanittaa mua ihan hirveesti, se on aina niin hepuleissaan kun me tavataan, joskus mun täytyy sitä kyl komentaakin. Niin  joskus voisi vaan vaikka lukee tuota fanipostia yhdessä....



Kerrottakoon, kun kuitenkin lukijoitani kiinnostaa, että mä olen ollut kyllä kiitettävän terveenä, kutinaa ei monestikaan ole enää, eikä se niin pahana ilmaannu, kuin aikaisemmin. Mun ruokavalio on nyt niin tasaantunut tiettyihin uomiin ja minähän saan näin syksyisin aika paljon linnunlihaa, jota tuo isäntä käy noutamassa ihan minua varten päivän kestävillä reissuillaan. Nam, mää tykkään  tosi paljon siitä linnunlihasta. No sen verran on selvinnyt, jostakin syystä lohi aiheuttaa minulle kutinaa....olen sitä pohtinut, että se ei ole niin puhdasta ruokaa ja olihan siitä ohjelmakin tv:ssä et ne syöttää niille lohille niitä antibioottejakin aivan kamalasti ja mistä sen tietää mitä mömmöjä niissä onkaan. Epäilyttää kyllä!  Toista se on kun isäntä mulle metsästää itse teeriä ja kalastaa kalat mun ruokapöytään, mähän niinku syön oikeestaan luomuruokaa! : )

Niin minähän sain uuden puvun, se tilattiin netistä, mää olen kyl sitä mieltä, että vähä on lahkeet pikkasen liian pitkät, muuten pukuhan on  tosi kevyt, hengittävä ja tietysti hyvännäköinen, makeet värit. Tää nyt tilattiin juurikin sen vuoksi, et kun mehän tehdään tuon isännän kans niitä pitkiä retkiä tuonne metsään, luontopoluille jne, niin mun turkkihan kerää kaiken pikkuroskan sieltä mukaan ja niitä saa sitten nyppiä vaikka ja kuinka kauan pois. Tää puku voisi estää myös sen kostean lumen tarttumisenkin karvoihin lumipalloiksi - mutta se jää nähtäväksi.






Niin mullahan alkoi juoksut tällä viikolla. Sitähän mää itsekin arvelin, kun vähä meinasi hetkeksi tuo ruokahalukin kaikota ja vähä oli semmonen olotila et nyt tapahtuu jotakin.

Mutta nyt sitten kohti marraskuuta, toivotaan et toi lumi nyt pysyisi maassa ja kurakelit olisi jo tälle syksylle ohi.

Kaikenlaista aktiviteettia

Minä olin agilitykisoissa viime perjantaina - onneksi taloyhtiön lapset tulivat meitä muistuttamaan kisoista, koska arvasin, ettei tuo emäntä muista sitäkään - huh, anna mun kaikki kestää. Minähän tulin siellä kolmanneksi ja sain näin mahtavan palkinnon, kuten kuvassa näkyy. Lapset olivat järjestäneet agikisat, jonne mekin saatiin kutsu. Kisat oli tuossa meidän pihalla ja olihan hienot järjestelyt, siellä oli buffettikin järkätty herkkuineen.  Ja katsokaas kuinka hieno palkinto, ruusuke todella kaunis ja mikä parasta kaikki palkinnot ovat syötäviä, eli koiran herkkuja!!! Täytyy myöntää, että tuo emäntä on vähä ruosteessa, sehän oli unohtanut kaikki ohjaamisen säännöt ja minä kun niin luotin siihen. No, ei tässä huonosti käynyt kun palkinnoille pääsimme.Harmi vaan kun ei saatu sitten kuvaajaa paikanpäälle, eivät tainneet tietää mitään Kalevassakaan, kun ei näkynyt sieltäkään kuvaajia paikanpäällä, eikä muuten ollut uutisissakaan mitään mainintaa. Siellä minä tutustuin yhteen uuteen kaveriin, se oli sellainen mäyräkoira, jota sanottiin Nakiksi. Hänen "pikkusisko" Bellakin oli kisoissa, hänet olenkin tavannut aikaisemmin. Meillä tässä  naapureina on jo 7 koiraa.

Makkara löytyi, nam!

ja toinenkin....

näitähän riittää!

Nyt kun on satanut taas vaihteeksi vettä joka ikinen päivä - ainakin minusta tuntuu siltä - niin mä olen saanut leikkii "etsi makkara- leikkiä", mun hajuaisti on kehittynyt valtavasti, kun olen oppinut sen, että nuuskuttamalla lopulta löydänkin noi makkarat tosi helposti. Tää on niitä parhaita leikkejä sisällä : ) !!

Eilen me käytiin metsälenkillä Moonan kanssa, siinä on kyl kaveri jolta ei virta lopu, oli kyllä kiva viilettää menemään, etenkin siinä isolla nurmikentällä, vaikka siellä olikin tosi paljon vettä paikoin, mutta voi sitä vapauden tunnetta - se on jotain se.
Mä olen taas onneksi nähnyt Moonaa useammin ja kyllä me varmaankin jatkossakin nähdään, koska mökkikausi on  aikalailla nyt ohi tältä syksyltä.

Ruoanlaittoa, NAM!!!!

Siis aivan oikeesti mää RAKASTAN ruoanlaittopäiviä. Tänään meillä oli taas jälleen tällainen päivä. Katsokaas mitä herkkuja emäntä laittoi ja vaikka se aina sanoo ettei se ole oikein ruoanlaittaja niin mun täytyy kyllä sille antaa pointseja tästäkin tämän päivän suorituksesta ja todeta että on se kyl kehityskelpoinen yksilö.







Tässä satsissa oli viljapossun kieltä, jonka emäntä paistoi paistinpannulla - onneksi se antoi mulle paistamatonta kieltä maistiaisiksi - niin koitin mää sille kyl sen verran antaa neuvoja, että ei ihan paistaisi sitä kypsäksi, semmonen rare olisi meikkiksen mieleen, mutta mediumkin käy. 

Tossa isommassa pannussa on sitten viljapossun uunilihaa, kukkakaalta, suolaa ja voita, nam! Minun piti sitten vielä huomauttaa että se valkosipuli unohtui...onneksi sen ehtii lisätä, paistaminen on vasta alussa. Kyllä tuo emäntä on sellainen unohtelija, että ilman minun apua se olisi tosi vaikeuksissa. Onkohan sille tulossa se dementia???

Mä tarkkailen ruoanlaitto-operaatiota huolella, ja siinä on se hyvä puoli, että mä saan koko ajan olla esimaistelija. Tää homma on vähä niinku meidän oma MasterChef Suomi homma. Mä kyllä ylikokkina ja esimaistelijana annan palautetta heti ja olen kyllä tosi ystävällinen, toisin kuin ne kokit siel telkkarissa. Minähän rakastan keittiötä, minusta siellä ei saa huutaa, vaan täytyy käyttäytyä hienostuneesti.

Moi taas täältä mökiltä

Ensi me mietittiin tullaanko nyt lainkaan mökille, ku piti olla tosi tylsät kelit, mutta sitten kuitenkin ajateltiin et mökkikausi alkaa olla kohta lopuillaan niin jos kuitenkin lähdettäisiin. Perjantaina satoi tosi paljon kun tultiin, minäkin kastuin kokonaan, mutta sitten sää parani iltaa kohden. Tänään sitten olikin upea sää ja me mentiin taas lenkille Manamansaloon, oli taas niin mukavaa hyppiä honkien yli, syödä mustikoita, variksenmarjoja ja puolukoita. Mä saan aina juosta siellä ihan vapaana, niin koska mää kyllä menen aina isännän ja emännän luo kun ne huutaa mua, pakkohan se on mennä tarkistaan ettei niillä ole vaan mitään hätää, kyl mää silleen olen kyllä niistä vastuussa.

Sitten oli huippua kun tapasin venerannassa yhden Vilin (samanniminen kun mun yks toinen kaveri), joka oli vasta 8kk, semmonen mäyräkoira, tosi pieni ja meillä oli hauskaa, me juostiin ja Vili meni aina välillä mukkelismakkelis ja se vaan nauroi, kun sillä oli niin hauskaa. Niiden mökki on järven toisella puolella, mutta me varmaan nähdään Vilin kans vielä usein mökkeillessämme. Emäntä kehui minua kuinka hienosti mä osaan leikkii pienten kans! Mää sitten innostuin kovasti ja silloin mää en osaa olla hiljaa vaan alan leikisti äristä ja se Vili ymmärsi sen ihan hyvin, kyllä se halusi leikkii mun kaa niin, ettei se meinannut malttaa lähtee heidän mökilleenkään.
Emäntä ei ottanut yhtään kuvaa,vaikka meillä oli tosi kivat leikit, siitä mää vähä moitin emäntää, koska se on luvannut kuvata mun elämää, jotta saadaan tänne blogiin vähän kuvitusta mukaan, ehkä se laittaa tänne jonkun kuvan sieltä metsästä sitten, kun siellä se otti kuvia koko ajan.

Ruokajuttuja

Mun on ihan pakko kertoa, kun mun safkat on nykysin niin hyviä ja mä ittekin olen alkanut todella kiinnostumaan tuosta ruoanlaitosta, en pelkästään ruoan syönnistä. Tänäänkin olin kaverina tuolle emännälle, kun se laittoi mulle uuniin hautumaan ruokaa. Mä olen aina vähä kuin tarkkailemassa mitä se emäntä laittaa sinne uunivuokaan, lisäksi mä esimaistelen lihat tietysti. Tänäänkin emäntä laittoi viljapossun sydäntä, täytyy myöntää, että liha oli kyllä todella hyvää.

Mä voisin aina silloin tällöin laittaa muutaman reseptin, niin voitte vaikka vinkata teidän kokeillenne, että miten safkat tulisi laittaa. Minä se oikeestaan olen se, joka niinkuin ikäänkuin neuvoo tuota emäntää ja onhan se toki kehittynyt selkeesti. Mutta kyllä minun pitää kuitenkin vähä päältä katsoo ja emäntä on niin hajamielinen, että se saattaa unohtaa mun ruoan sinne uuniin liian pitkäksi aikaa, sitten mää vahdin siinä uunin vieressä, että se ruoka ei pääse kuivumaan, eikä palamaan pilalle. Nyt etenkin kun tuo emäntä ei enää näköjään lähdekään töihin, vaan on taas alkanut lukemaan ja istumaan koneella kaiket päivät niin siitä on taas tullut kyllä sellainen hajamielinen, et sillä unohtuu ihan ajantaju!

Tälläisen tosi loistavan uuniruoan emäntä loihti mulle tuossa toukokuussa:
Viljapossua uunissa:

• viljapossun sydäntä
• katkaravun pyrstöjä
• kukkakaalta
• brokkolaa
• mausteeksi ripaus suolaa, valkosipulia murskattuna hieman ja muutama voinokare

sitten vaan koko homma uuniin hautumaan pariks tunniks!

Syksyn tuntua ilmassa

Elämä voittaa, on alkanut mukavat syksyn säät, kun tuo monsuunikausi päättyi, tai niin ainakin toivon ja toivottavasti myös ne ukonilmat! Ukonilma on mun painajainen, silloin mua pelottaa aivan kamalasti, silloin menee ruokahalu, leikkihalut ja yritän vaan löytää jonkun turvallisen kolon, ettei se ukkonen mua löydä. Emäntä ja isäntä aina koittavat rohkaista minua, ettei sitä mukamas tarvi pelätä, mutta minäpä kuulin aika ikävän tarinan tältä kesältä, jossa joku isännän tutun koira oli koirankoppiin saanut salamaniskun ja kuollut.
Höh, ei muka tarvi pelätä.

Mökillä on nyt kiva kun pääsee laiturille ettei tassut kastu ja lenkkelykin on paljon mukavampaa, kun ei heti sen jälkeen joudu suoraan suihkuun, vaikka niin minulle taas kävi yks päivä. Oltiin Moonan kans lenkillä Oulussa ja meillä oli tosi mahtavaa, juostiin ihan sikana yhdellä niityllä, sieltä löytyi ihana lammikko ja mitkä sulotuoksut siitä sainkaan turkkiini ihan niskoja myöten, vaan eipä kelvannut emännälle vaan siitähän seurasi taas se kuuraus shamppoon kera. 

Me ollaan nyt taas täällä mökillä - viikonloppu kun on, ja eilen me käytiin taas Manamansalossa lenkillä, metsässä on niin kivaa kun siellä on kaatunut niitä isoja honkia ja me isännän kans juostaan kilpaa ja hypitään niiden yli. Emäntä sitten kuvasi, kun mää sanoin että otappas jokunen hieno kuva mun hypystä. Sillä reissulla me käytiin Martinlahden kaupallakin ja siellä mä näin jotain jota ennen en ole nähnyt se oli aika jännittävää, ne haisi hevoselle, mutta ne ei olleet niin isoja. Mua ei sitten päästettykään lainkaan autosta ulos ja mä haukuin ihan hirveesti, jotta ne olisi kertoneet mitä ne oikein ovat, ne ei olleet moksiskaan. Emäntä sitten kertoi minulle, että ne on poneja ja että ens kerralla mä saan käydä katsoon niitä lähempää.

Mun allergiset oireet on olleet poissa, joskus ihan vähän kutiaa varpaan välejä tai niskaa, leuan alustaa, mutta aika harvoin. Enkä mä nyt ole enää syönyt mitään lääkkeitä, mun ruokavalio on  tarkkaa.
Täällä mökillä mä saan aina kalaa, ahven on mun bestis, haukikin menettelee. Pesupäiviä minulla on aika usein, se on tympeetä, mutta emäntä sanoo, että allergiashampoolla pesut tekee hyvää, no pakko kait sitä on uskoa. Syksyhän tietää kyllä paljon pesuja.

Tasapainoilun taituri

Mä olen sitä mieltä että syksy on tullut - kesä vaan unohtui välistä ja minusta se on vaan hyvä että talvi on lähempänä. Nyt mä olenkin käynyt lenkillä aika paljon tuossa Mananmansalossa, täytyyhän noita isäntää ja emäntää koittaa liikuttaa. Toi emäntä ei meinaa ymmärtää, että miten kivaa on juosta vesirapakot metsälenkillä, mää juoksen kaikki rapakot läpi ja joskus kahteen kertaankin, siitä tulee tosi hyvä fiilis. Etteikö muka olisi rapakossa kastumisella ja pesulla mitään eroa - höpö, höpö siinä on todella suuri ero - pesussa kastuu ylhäältäpäin ja haju on ihan sietämätön turkissa, et musta tuntuu etten kestä sitä. Rapakoista taas vesi kastelee alhaaltapäin ja haju on ihan ok. 

Tuolla metsässä on kaatunut aika paljon puita ja niiden yli on tosi nastaa hyppiä. Minähän olen siis tosi ketterä ja taitava, mun tasapainokykyni on aivan mestariluokkaa, veneessäkin minä olen kokkakoirana aina, mut noi isäntä ja emäntä varottelee koko ajan, et minä mukamas tipahdan järveen, mutta se on ihan naurettavaa, eihän siinä niin voisi käydä tällaiselle tasapainoilun taiturille, tietäisivätpä millaisissa oloissa esi-isäni siellä Tiibetissä joutuivatkaan vuoristossa ollessaan samoamaan.

Katsokaas kun on paljon rapuja...mun vaisto sanoo, että noihin ei kannata mennä tutustumaan sitten kovin läheltä, joten tietyn välin pidän niihin, kyllä ne mua kiinnostaa silti kovasti....

Näin se elokuu on jo puoles välissä ja me nautitaan mökillä olosta vielä niin kauan kuin tarkenee takkatulen ääressä olla ja vettä pitkin pääsee kulkemaan.

Loma loppuu, arki alkaa

No niin se vaan tää viimeinen lomapäivä koitti. Tänään sitten kerättiin kimpsut ja kampsut mökiltä ja mun ruoat ja pakasteet ja auton nokka kohti kaupunkia. Nyt se alkaa sitten se "viikonloppu mökkielämä" tästä eteenpäin. Mullahan oli tosi nasta tuo vimppa viikko. Nimittäin kun me käytiin Manamansalossa lenkkeilemässä niin yksikin päivä tuli kuusi koiraa vastaan. Ekaksi tuli vanha tuttu mäyräkoira Hugo ja hänellä oli mukanaan Luna koira, jota en ollut kyl ennen nähnytkään, sillä oli mun värit turkissaan ja vaikka se ensin tuli vähä tylynä mua vastaan niin sitten meistä tulikin tosi hyviä kavereita. Luna lähti saattamaan meitä tosi pitkälle sieltä mökiltä, vähä meitä huoletti et osaakohan se kotiinsa takasin, mutta kyllä mulla oli hyvät leikit Lunan kans. Sitten kuului kun Lunaa kutsuttiin ja hänen täytyi lähteä....kumpa tapaisimme pian uudelleen. Sitten näimme matkan päästä yhden koiran joka oli myös syömässä mustikoita metsässä, kuten mekin mun lauman kans. Me ei menty sitä moikkaan, mut se kyl huuteli ja kyseli et kuka mää olen. Se koira, jonka nimeä me ei tiedetä on kuulema Saksasta asti viettämässä kesät aina tuolla Manamansalossa. Sitten me nähtiin taas niitä snautsereita, jotka ovat siellä usein juoksulenkillä, ne ärisee aina ja mää kyllä sanon samalla mitalla takasin. Kuudes koira jonka tapasin ko. lenkillä oli 16v villakoira, se oli hyväkäytöksinen, mutta jo väsynyt, vanha koira. Joten oli se vähä erikoinen päivä, kun niin monta koiraa tapasin yhdellä lenkillä.

Yks päivä me sitten lähdettiin emännän kans ajelulle ja mentiinkin "mummolaan" ja mikä ylläri sinne tulikin Vili ja Topi, olipa ihanaa nähdä poikia, mutta en minä sitten voinut jäädä niiden luokse leikkiin, vaikka kyl se emäntä sanoi et voisin jäädä, mutta mua kyl kiinnosti se illanvietto enempi, koska se tuoksahti selkeesti hyvälle ruoalle, niinpä valitsin lähteä tyttöjen iltaan. Sitten mää sain vielä siellä leikkiä Oskun kans, siinä meni matot nurin kun me leikittiin, mutta hauskaa oli.

Mullahan on nyt ollut asiat mallillaan, kutina ei enää vaivaa ja silmätkin on olleet kunnossa. Huomenna otan viimeisen nenäpunkkilääkkeen ja kortisonikuuristakaan ei enää ole montaa annoskertaa jäljellä - toivotaan että heinixin syöminen olisi riittävä apu loppukesän - siis kesähän tuntui kuin olisi alkanut vasta ja vaikka emäntä niin tykkää hellepäivistä niin minun pitää kyl sanoo ettei tylsempää ole kuin helteet, eihän silloin voi muuta kuin nukkua jossain viileessä paikassa et minun puolesta tulkoot vaikka lunta.

Löhöilyä lomalla

Säät ei ole kovin miellyttänyt meidän perhettä, minulle taas sopii nää viileemmät kelit, mutta sadetta on aivan liian usein ollut, siitä minäkään en niin kovin välittäisi, kun tassut kastuu. Muuten voin sanoa, että elämä voittaa, noi uudet lääkkeet on kyllä auttaneet minua kovin. Ei ole tarvinnut tassuja jystää, eikä ole kutissut mistään. Minä olen sitten kyllä täysillä nauttinut nukkumisesta kun kutina ei haittaa, milloin nukun sisällä mökissä, milloin ulkona portailla ja milloin veneessä. Veneessä mää nukun kaikista mieluiten, silloin on tosi rento olo, kun tiedän että noi ihmiset ei katoa mihinkään niin kauan kun vene mukavasti keinahtelee. Joskus minä menen nukkumaan veneeseen, vaikka se on laiturissa - sen kun olen oppinut että mökiltä ei lähdetä mihinkään ilman venettä.
Minulla on kyllä kovin ikävä Topia ja Viliä, niitä ei ole näkynyt vähään aikaan, aina mää tarkkailen järvelle josko ne tulisivat. Nyt minä olen saanut jo nenäpunkkilääkkeen toisen tabletin, ne otetaan viikon välein kuukauden ajan. Minua ei ole enää aivastuttanut lainkaan, oikeestaan aivastelu loppui heti lääkkeenotosta kahden päivän jälkeen. Mutta ei mua päästetä leikkimään muiden koirien kans. Se mua vähä harmittaa.

Lomakuulumiset

Meinattiin ihan mökittyä Oulujärvelle, mutta sitten oli odotettavissa sadekausi, ihan monsuunisateet, joten sitten me päätettiin lähteä kaupunkiin hoiteleen asioita ja minua pitikin käyttää taas lääkärissä. Mun silmät alkoivat uudelleen vuotamaan ja olivat ärsyyntyneet. Ja sitä ennen mulle tuli ihan kamala aivastustauti ATSII! Joku oli mun nenässä ja se kyllä kutitti ihan kamalasti, tuntui että henki ei kohta enää kulje ...emäntä tuntui olevan hyvinkin tietoinen että se on nenäpunkki, joten olihan syytä sitten mennä lääkäriin. En mää nyt kovin innoissanikaan ollut siitä lääkärikäynnistä, mutta ei se  nyt enää niin pelottavaa ollut, mutta lääkäri oli vaihtunut ja tää ei nyt kyllä mulle jutellut yhtään mitään - toisaalta mää halusinkin sieltä pois mahdollisimman pian. Lääkkeitä se lääkäri minulle antoi mukaan; vahvemmat tipat silmiin, punkkilääke ja kortisonikuuri, - nyt sekin sitten piti mulle aloittaa : ( ! Heiniksiä saa edelleen syödä vaikka läpi koko kesän, kun oireita on.  Mutta nyt sitten ei saisi olla muiden koirien kans tekemisissä kahteen viikkoon, ettei muut saa tartuntaa minulta - vähä tylsää! Mää kyl ehdin leikkii edellisenä iltana Moonan kans ja meillä oli kyllä kivaa. Tietty harmi nyt jos Moonakin saa punkin nenäänsä. Onneksi mulla ei ole iholla ollut punkkeja yhtään ja toi nenäpunkkikin mahtoi tulla täällä Oulussa, koska meidän mökillä ei kyl punkkeja ole, eihän siellä ole mitään heinikkojakaan, vaan ihan kangasmaasto!

Meillä kävi muuten se Murukoira sieltä etelästä, mää kyllä muistan  kun se niillä käydessäni kävi mun kimppuun kuin yleinen syyttäjä ja siitä mulla on vähä hampaankolossa Murua vastaan. Sisätiloissa pidin etenkin huolen siitä, että Muru pysyy ojennuksessa, komensin sitä ihan kunnolla ja meinashan se välillä kuumeta niin että mopo meinas karata tassuista, kuten emäntä sen ilmaisi. Mutta ainakin mää puolustin mun ruokia, leluja ja välillä vähä omaa perhettänikin. Olisinhan mää leikkinyt sen kans, jos oltaisiin päästy vähä viilettelemään....No, ehkä me ollaan nyt tasoissa ja ehkä voidaan ens kerralla sopia noi kaunat, se jäänee nähtäväksi. No annoinhan mää sitten loppupeleissä Murun nuolla mun ruokakupin ja sai se nukkuu samalla sohvallakin mökillä.

Niin käytiinhän me moikkaan loman alussa Oskua ja Retua. Retulle nyt kyllä kerroin kuka on kuka ja kuka se määrää, onneksi se alkoi tajuta sen, taitaa olla jo leikkien sijaan enemmän kiinnostunut minusta tyttönä. Oskun kans me kyllä leikitään aina, leikit sopii meillä yhteen.  Hohhoijaa, nyt sitten vaan koitan toipua tästä tautitilastani ja toivottavasti pääsemme mökille pian melomaan, eikä noi ihmiset jää tänne kaupunkiin kovin pitkäksi aikaa...

mökkeilyä viikonloppusin

Mökkihommissa tässä kesän alku on mennyt. Perjantaisin pakataan tavarat, pelastusliivit ja lähdetään matkaan. Joskus Topi ja Vili käy mökillä, se on aina yhtä jännää. Isännän ja emännän kans me veneillään ja siellä järvellä voi nähdä vaikka minkälaisia lintuja, se on minusta oikein mielenkiintoista. Nyt me nähtiin tosi pieniä linnunpoikasia, niitä olisin halunnut ottaa leikkikaveriksi, mut ei ne noi ihmiset tajunneet lainkaan ottaa mulle edes yhtä semmosta, sillä emolinnulla oli niitä niin paljon, et olis siitä nyt yks edes joutanut. Mökillä mää saan usein kalaa, ahven on mun herkkua. Mua on nykysin kutissut tosi vähän ja mää olen saanut nukuttua tosi hyvin...paitsi kun mää sain vähä kuin vahingossa broileria niin silloin mua kutisi heti enemmän. Mulle ei laiteta enää niitä silmätippoja ja emäntä oli vähä huolissaan ku mun silmät ei lakanneet vetistämästä ja oli punoittavatkin...sitten mulle aloitettiin anthistamiini, heiniks - se helpotti heti. Ehkäpä mää olen allerginen myös jollakin siitepölylle....

Tänään me käytiin mökiltä lähdön jälkeen leikkimässä Oskun ja Reetun kans. Se mua vähä harmitti, kun Oskulla oli niin paljon jotain ihan muuta mielessä ja se karkasi omille teilleen, Retu sitten aina seuraa Oskua...siihen mä jäin sitten ilman koirakavereita ihmetteleen, et kuinka ne silleen läks ilman lupaa. Mää en kyl lähtis, minusta se on hölmöä ja vaarallista.Mut ei ne saaneet enää tulla leikkiin mun kans vaan joutuivat kotiarestiin.

Sen mää vaan sanon, et emäntä on kyl kokannut mulle nyt tosi hyviä safkoja ja kun mää saan aina välillä raakaa lihaa niin se kyl on TOSII herkkua. : )

Mökkiterkut

Tervehdys vaan täältä mökiltä kaikille. Täällä on niin mukavaa, kun vielä saan Vilin ja Topin kaverikseni. Ruokapuoli vaan on mua jo vähä kyllästyttänyt, siltikin että eihän mua enää ole kutinat kiusanneet. Mun silmänsidekalvotulehduskin on rauhoittunut täysin, mut toi emäntä vaan haluaa tiputtaa edelleen tipppoja, koska simäni vähän vielä punottaa jkn verran. No ei se tippojen laitto lainkaan ole hankalaa.  Se mun alavatsalla oleva rikkeymähän parani ihan parissa päivässä, kun laitettiin sitä rasvaa sinne. Sitten mää sain jotain "iho-ihmelääkettä" (ei se lääkettä ollut kuiteskaa) jonka pitäis vähentää kutinaa ja voihan olla että se vaikuttikin siihen et mun elämä on ollut paljon mukavampaa kutinan suhteen.
Täällä mökillä on nyt mun mielestä kyl ollut aika ikäviä hajuja, kun noi ihmiset on oikein urakalla maalailleet noita mökin seiniä, mää olen enemmän viihtynyt ulkona, koska toi katku tulee sisälle asti ja jääkin sitten sinne, ulkona sentäs voi mennä vähä kauemmas tuosta hajusta. Se mua vaan vähä tympii, kun mun on täytynyt vahtia mun ruokia, koska noi pojat himottee mun safkoja ja sehän ei käy lainkaan laatuun et ne mun safkoja tulee syömään, joskus vaan on ihan tosissaan sanottava suorat sanat noille pojille.Kyllä tää vahtiminen ihan työstä käy.

Toukokuun touhuja

Siitä sen kesän tietää varmasti alkaneen kun me viime viikonloppuna pakattiin auto täyteen tavaraa ja mun pelastusliivikin otettiin mukaan. Siitä mää arvasin, että me mennään mökille. Venematkalla me nähtiin tosi paljon veneitä Oulujärvellä, siellä olikin jokavuotiset haukiuistelukisat menossa. Kyllä mää olin vähä sitä mieltä, että ne ajelivat ihan liian lähellä meidän rantaa, piti tosiaan vartioida, etteivät vaan tule meidän laiturille. Ei ne uskaltaneet, kun mää kerran sanoin, että tää on mun reviiriä.


Mutta illan päälle mää vähä yllätyin, kun järveltä kantautui kovin tuttuja tuoksuja...Ylläri, ylläri mun poikakaverit tulivat mökille. Olipa ihana nähdä Viliä ja Topia pitkästä aikaa. Vaikka Topia ei huvittanut leikkii mun ja Vilin kans, niin me annettiin sen olla sitten rauhassa. Vähä oli kyllä kuuma päivä sunnuntaina,  aivan liian kuumaa mun mielestä, sen vuoksi sitten piti nukkua sisällä siinä takan edessä. Onneksi pojat antoivat mun nukkua siinä, se on kesäisin paras paikka, kivilaatta on niin ihanan viilee.

Sit mulle tuli tuossa alkuviikosta kova kutina päälle, meni vähä pari yötä huonoilla unilla ja emäntä oli sitä mieltä, että nyt täytyy mennä lääkäriin hakemaan jotakin helpotusta. Silmät mulla tuli aika araksi ja niitä piti putsata vähä väliä, kun niistä tuli rähmää ja kyllä ne punoittivatkin....ja taas meillä jaksettiin puhua allergiasta, ja mua jo ihan kyllästyttää koko aihe, mutta tää kutina on oikeastaan vieläkin kyllästyttävämpää. Sitten vielä emäntä pauhasi kun mää olin vähä saanut ihoakin rikki ja varpaanvälitkin punoitti. Pakkohan mun on jotakin tehdä sille kutinalle.

Lääkäriin kun mentiin, niin enhän mää tiennyt et me mennään sinne, josta silloin kerran kun mää olin ihan pieni mulle tuli aivan karmee olotila ja ajattelin etten tuonne ainaskaan lähde ikikuuna päivänä. Ei se emäntä kuunnellut mua, vaan vei mut sinne väkisin. Mutta täytyy sanoa, et se lääkäri oli kyl tosi kiltti, eikä se tehnyt mittää ikävää mulle, vähä tutki varpaanvälejä, laittoi jotain hienoa luomiväriä mulle ja rapsutteli mua kyl aika ihanasti. Vähä mää olin ihmeissään et mitenkäs mulle oli jäänytkään niin kamala muistikuva siitä paikasta. Sitten ku me mentiin siihen aulaan niin vähä mää yllätyin kun siellä oli se Steffi, jota silloin kerran käytiin katsomassa. Olihan sitä kiva nähdä ja se oli kasvanut ja oppinut vaikka mitä. Se kyllä kiskoi mua korvista, hyppi kaulaan ja halusi todellakin tutustua paremmin. No, me jäätiin odottaan, kun Steffi sai rokotuksen ja käytiin sitten pikavierailulla  niiden kotona....me oltaisiin haluttu Steffin kans vähä leikkii siellä sisällä ja Steffi se ottikin melkoisia spurtteja, mutta ei mun emäntä antanut mun alkaa  juokseen, sanoi et ne leikit kuuluu ulos, ja et voitaisiin odottaa vielä et Steffi kasvaa isommaksi - mutta mää en usko että se enää kasvaa.

Kun me mentiin kotiin niin aika pian Moona tuli hakemaan meitä lenkille. Me Moonan kans sitten kyllä juostiin pallokentällä ihan uuvuksiin asti, hiekka vaan pölisi.Oli kyl kivaa!!!

Sitten kotona mää jouduin Allermyl-shamppoo pesuun, mulle laitettiin jotain fuciderm geeliä. Se lääkäri sanoi, et ihoa pitää hoitaa niin että se paranee ja et mää en saisi kamalasti sitä kuulema nuolla. Sen vuoksi mulle laitettiinkin juoksuhousut ainakin yön ajaksi. Mulla on silmien sidekalvon tulehdukset ja luomet turvoksissa, joka lääkärin mielestä viittaa nimenomaa allergiseen reaktioon ja lääkityksenä sain siihen Oftan dexa-chlora tipat. Ei kuulema vielä aloiteta kortisonia, vaan aloitellaan miedommilla lääkkeillä ja hoidoilla. Niin mulle ostettiin muitakin allergialääkkeitä, mutta niitä mulle ei ole vielä näytetty edes...









Se oli kuulema tosi hyvä juttu, että sitä hiivaa tai bakteereita ei ollut varpaanväleissä ja mun korvat oli terveet.
Lääkäri sanoi, et emännän aloittama ruokapäiväkirja on hyvä juttu.  Ja sanoi se niinkin että jos oireet pahenee niin voidaan soittamalla saada kortisoniresepti apteekkiin.

Jatketaan tätä mun eliminaatio diettiä, mutta se on hidasta joskin ainut suositeltava tapa todeta ruoka-aineallergia. Allergiatestit ovat kuulema ihan turhia, niinpä kai sitten.