...ja se lumi suli

Marraskuu siis lähti käyntiin märkänä, pimeänä ja liukkaana. Kaikki lumi on sulanut, se minua on kyllä harmittanut. Kurapukua on joutunut taas käyttämään, tai no ei se mua kyllä yhtään haittaa, se on ihan ok.
Olen aika paljon käynyt Pilpasuon luontopolulla lenkillä, se on kyllä aika nasta paikka, sen reissun jälkeen uni maittaa.
Joskus minusta tuntuu että noi ihmiset ei tajuu, että kaikella on rajansa. Yks päivä olin käynyt Pilpasuolla lenkillä ja niin makoisesti nukutti, eiköhän emäntä alkanut laittaa vaatetta päälle että lenkille.

Ei kait se auttanut kun lähteä. Moona tulikin meitä vastaan ja me mentiin lenkille yhdessä. Olihan se kiva, mutta kun sitten tultiin kotiin niin eiköhän alettu pesuhommiin, oikein kunnolla. Sen jälkeen mää nukuinkin melkein puolitoista vuorokautta. Minun onneksi satoi vettä sen verran paljon, että sain tarvittavan lepo- ja palautumispäivän viettää rauhassa.

Tänään me käytiin Pikkaralassa lenkillä jälleen Moonan kanssa. Tässä kuvassa näette mitä mää tarkoitan kun toi Moona - pentu kun vielä on - on aina mun niskassa kiinni, se mua kyl ärsyttää ja sitten se vielä koittaa komentaa mua - kyllä mää olen koittanut sitä opettaa koirantavoille, mutta on se kuulkaas joskus aika raskasta!

Täytyy kyllä myöntää, että kyl mää Moonasta tykkään tosi paljon ja aina on kiva nähdä. Onneksi me ollaan nyt nähty aika paljon. Ja minusta tuntuu, että Moona kuitenkin kuuntelee minua, mutta se kun ei muista aina kovin kauaa. Onneksi nuo ihmiset on älynny vähä puuttua asiaan, niin se rauhoittaa tilannetta.